perjantai 1. syyskuuta 2023

Kesän hyönteisbongaukset


Kesäkuun alkupuolella bongasin tämän söpön karvaturrin lepäämästä rapun ikkunan ulkopuolella. Luulisin, että se on tiikerisiilikäs.

Tämän hauskannäköisen kärsäkkään bongasin myöskin kesäkuussa ironisesti taimivaraston edustalta Kangasalta. Luulisin sen olevan tukkimiehentäi, tai jokin sen sukulainen. Wikipedian mukaan tukkimiehentäit vahingoittavat kuusen taimia, joita olin metsurimieheni kanssa varastolta hakemassa.

Juhannuskävelyllä Espoossa bongasin tämän näyttävän hyönteisen. Luulin, että se on jokin haitallinen vieraslaji, mutta se onkin harmiton pyjamalude.

Heinäkuun lopulla näin metsäretkellä Niihamassa tämän kookkaan kovakuoriaisen. Kyseessä on isosittiäinen.

Samalla metsäretkellä bongasin myös tämän perhosen. Se on tästä kuvasta hankala tunnistaa, mutta veikkaan kyseessä olevan herukkaperhonen.

Elokuussa ajettiin miehen kanssa Kuusamoon, ja eräässä pysähdyspaikassa Jyväskylän lähettyvillä näin tämän hienon heinäsirkan. Veikkaisin, että se on nurmiheinäsirkka.

Hyvää tekemässä

Teekkarijaosto ja Taide- ja tekstiilikerho TAHRA järjestävät turvalonkerotempauksen, jossa tehdään ja lahjoitetaan TAYS:lle turvalonkeroita ...